Arjen kuulumisia

Sievä tovihan tässä ehti vierähtää ennen kuin löysin nykyisestä elämästäni sopivan hetken kertoa vähän siitä miten täällä menee.

Menoa ja melskettä täällä hallitsee opiskelu, väsymys, satunnainen juhlinta ja toimimaton teknologia. Tänään (sunnuntaina) vähän kaikki yhdistyi, kun uniyliannostuksen seurauksena (perjantai”yön” unet aamukuudesta iltapäiväkahteen johti sammumiseen lauantai-iltana kello kahdeksan) menin väsyneenä lähibaariin opiskelemaan. Siihen lystiin upposikin noin yhdeksän tuntia. Mutta mikäpä siellä oli ollessa: paikan bisnesideaan kuuluu sunnuntaisin koko päivän tarjoiltava ilmainen kahvi, joka sitten iltaseitsemältä muuttuu ilmaiseksi olueksi. Suomessa pysyisi lafka varmaan pitkään pystyssä! Mutta Kiinassa on eri kujeet, ilmainen kahvi ja kalja onnistui houkuttelemaan paikan päälle noin puoli kourallista asiakkaita.

Toimimaton teknologia taas viittaa ihan kaikkeen mihin voi ihminen mitenkään mielessään sanan teknologia liittää. Sama ongelma vaivaa suominelikostamme jokaista, mutta seuraavaksi muutama esimerkki omista arjen piristyksistäni. Elektroninen sanakirjani on päättänyt, että tehdasasetukset (ja niihin palautuminen aina sammutuksen yhteydessä) on parasta mitä se voi maailmalle ja minulle tarjota, joten kyseinen vempain toimii enää kiinaa puhuen, natiivivauhdilla hanzien kirjoittamista vaatien ja joka kerta avautuessaan merkkinsä nimeä melodisesti täydellä volyymilla kiljuen. Oi kiitos. Netti toimii huoneessa noin joka toinen päivä ja olen huomannut, että omalla koneellani ei toimi mitkään kiinalaiset (!) sivustot ilman VPN:ää > logiikan voitto. Lopullisesti meinasin menettää mielenterveyteni tänään, kun erään ohjelman netistä ladattuani huomasin google chromeni oletushakukoneen muuttuneen Bingiksi. Lähellä oli raivon kyyneleet, kun muutosta ei millään meinannut saada peruutetuksi, enkä ollenkaan ymmärtänyt miksi Kirsi ja Annika meinasivat omien koneidensa takana hajota nauruun kärsimystäni seuratessa.

Ennen kuin siirryn postauksen kuvaosastolle voisin näpytellä muutaman sanan opinnoistani. Niitä on tosiaan ihan riittävästi ja varmasti täällä jopa jotain oppii. Vaikeimmallakin kurssilla pysyn kärryillä jotenkin, kunhan jaksan viettää riittävästi aikaa oppikirjojen kanssa luokkahuoneen ulkopuolella. Merkkienkirjoitustaito tuntuu lyhyessä ajassa parantuneen ainakin sen verran, että itse huomaa eron. Sen sijaan puhuttu kiina on ainainen ongelmani ja nöyryyttäviin tilanteisiin joutuu joka päivä. Jotenkin näin monta vuotta kieltä opiskelleena sitä toivoisi, että osaisi esimerkiksi tilata itselleen kahvilassa aamiaista ilman, että (etenkin väsyneenä) jossain vaiheessa keskustelua tarjoilijan kanssa kaikki menee plörinäksi. Kiinalainen kielikaveri on siis yhä hakusessa, koska en oikein koe normaalin keskustelutaidon kiinan luokassa kehittyvän: painotus on voimakkaasti kirjakielisten ilmauksien ymmärtämisessä ja tunneista selviää helposti liput liehuen haukionkalaa kiinaksi toistellen. Ei niin, että haluaisin tunteja haukkua; opetus on mielestäni hyvää ja luokkahenki hyvä, mutta mahdollisimman monipuolisen kielitaidon eteen pitää tehdä runsaasti töitä täysin kiinan kursseista irrallaan.

Näillä konstein täällä siis päivät täyttyvät ja uuden maan kohtaaminen rasittaa vielä aivoja sen verran, että olo on kaiken aikaa melko uupunut (joskin yleensä myös onnellinen). Tuntuu, ettei peruselämän elelyn lisäksi päivään oikein mahdu paljoa. Suomeen en ole vielä ehtinyt paljoa maileja kirjoittelemaan saati sitten esimerkiksi makaamaan oman huoneeni pohjalla jotain hyvää leffaa katsoen (ei niin että olisin tänne tullut telkkaria katselemaan, mutta joskus sekin voisi olla kivaa). Toivon siis, että meno täällä jossain vaiheessa syksyä rauhoittuisi niin, että aikaa vastaavanlaisille pikkuarjenluksusteluille vielä jostain löytyisi.

Mutta nyt niitä kuvia! Taas tarjoilla kännykkäkameralaatua, kohta pitää oikeasti ryhdistäytyä oikean kameran kanssa…

Annikan ystävällisesti sisustama nurkkaus nykyisestä dormihuoneestani. Seinälle päätyi valokuvien lisäksi sivuhuomion koristeltu tämän kesän roadtripkarttamme:)

Näkymä nurkkauksestani loppuhuoneeseen. Tunnelma on aika hotellimmainen ja siisti. Kämppiksenikin on oikein mukava, mutta odotan silti parin viikon päästä alkavaa uuden kodin metsästystä. Oma huone, keittiö ja kylppäri, täältä tullaan!

Pitkäaikainen haaveeni toteutui viime viikolla, kun parkkeerasin Beidan kampuksen järven rannalle lounaani (kuvassa komeileva nuudelisotku) kanssa kiinan läksyjä kertailemaan. Haha, en vieläkään voi uskoa, että olen viimein päässyt tämän niin pitkään mielessäni kummitelleen järven tykö!

Opetusrakennus kampukselta ja sen seinää koristava ATM.

Oma luokkahuoneeni aamutuimaan.

Ja sama näkymä kahdenkymmenen minuutin päästä kiinanopettajalla höystettynä. Kuvassa havaittavissa myös pimahtanut sanakirjani.

Joskus sitä aina harhautuu yliopiston kampukselta muuallekin maailmaan. Eräänä iltana sain empiirisisesti kokea jenkkikotibailujen tunnelmaa.

Jos juomapelit eivät innostaneet, oli aina mahdollista paeta parvekkeelle tutkimaan maisemaa.

Lisäksi täällä on vieläkin tullut syötyä hyvin ja aina vaan aina ulkona. Yllä havaittava illallinen on kiinankorealaista käsialaa, tosi hyvää ja hauskaa, kun itse sai paistella!

Vähän liiankin hyvin tuli myös syötyä menneellä viikolla shampanjabrunssilla. Jos konsepti ei jostain syystä ole tuttu niin tässä jutun juju: ihanan taivaallinen seisova pöytä ja jälkiruokaunelmahuone sekä kolmen ja puolen tunnin ajan pöytään virtaava aito shampanja. Kyseisen lystin hinta on niin suolainen (n. 70€), ettei siitä ihan milloin vain pääse nauttimaan, mutta jos nyt kerran pari vuodessa…

Myös perinteistä kahvilaopiskelua ollaan annikan kanssa jatkettu. Tässä reniminiläisessä kahvikulmassa pöytänumeroina toimi eriväriset nallet. Ilmeeni oli kuulemma melko mielenkiintoinen, kun pää täynnä räkää (joo, olen tullut kaikessa tässä tuoksinassa vähän kipeäksi:/) yritin ymmärtää miksi kahvilan työntekijä tökki käteeni kahvikupin sijaan isoa virheää nallekarhua.

Kiina muuten on muutenkin hyvällä vahdilla hivuttautumassa syövyttämään aivojeni ”simppeli on kaunista”-tietokantaa. Itseasiassa en ole vielä sortunut juurikaan ostelemaan turhanpäivisiä vaatekappaleita, kuten viime vuonna näihin aikoihin, mutta tarpeellisia ostoksia tehdessäni valintani ehkä aavistuksen poikkeavat koti-Suomen tyylistä. Esimerkiksi sen sijaan, että olisin ostanut lampun:

Ostinkin lampun:

Polkupyörä kaupoilla kerran silmäni tähän kirkkaansiniseen kinkkijopoon iskettyäni en yksinkertaisesti suostunut ajattelemaan muita vaihtoehtoja (mitäpä siitä, että niillä olisi pystynyt esimerkiksi ajamaan kovempaa ja vakaammin).

 Myös hankkimamme sateenvarjot noudattavat Kiinassa asiaankuuluvaa linjaa.

 

Sellaisia terveisiä täältä! Nyt täytyy taas rientää huomiseen sanakokeeseen valmistautumaan. Blogiin palailen varmastikin ensi viikon lomaviikon jälkeen. Silloin täältä pitäisi löytyä muutama sananen siitä mitä mieltä olen Korean kiehtovasta pääkaupungista Seoulista! Pian on siis taas aika matkustaa: johan täällä Kiinassa on ehditty elämää ihmetellä ainakin kolme viikkoa.

Vaihtopuitteet valmiina!

Aika ottaa tarinoilulla nykyaika kiinni ja kertoa mihin olen tullut elämän heittämäksi sitten Mongolian.

Seikkailumme Venäjän ja Mongolian halki tosiaan asettui tarkalleen transmongoliasesongin huippuun, joten suorasta junalipusta Pekingiin sai vain haaveilla. Onneksi kyyti Kiinan puolelle kaikesta huolimatta järjestyi ongelmitta ja Mongolian viikon jälkeisenä aamuna pamahdimme viimein Kiinaan mahtavan rajaportin alta, kuka riemusta, kuka kauhusta kiljuen. Itseäni ainakin alkoi aikalailla naurattaa, kun junaa rajan takana odotti lauma kiinalaisia kännykkäkamerat heiluen.

Erlianissa me sitten asetuimme jonomuodostelmaan toiveenamme päästä virallisesti Kiinan rajojen sisäpuolelle. Meidän kaikkien viisumit osoittautuivat toimiviksi, ja seuraava tehtävä olikin enää päästä 800 kilometriä kaakkoon, jossa Peking meitä odottaisi. Minä ja Kalle muodostettiin rahamaatti- ja junalippumetsästäjätiimi. Annika ja Kirsi vahtivat asemalla laukkuja. Metsästäjätiimimme sahasikin tehokkaasti Erlianin kolmea keskuskatua edestakaisin ohikulkijoiden ohjeiden osoittauduttua melko epäjohdonmukaiseksi. Harhailujen aikana saimme selville, että junaliput olivat taas lopussa ja aloimme jo harkita pimeää bussia Pekingiin. Onneksi saimme lopulta kutakuinkin järkevänoloisen ohjeen lähimmälle kaukobussiasemalle. Matkalta löysimme lopulta jopa raha-automaatinkin, jolloin saimme jopa hankittua paikallista valuuttaa, mitä itse pidin ihan arvokkaana lisänä. Bussiasemalta saimme liput hankituksi kunnialla. Välittömästi kiinalaistuneina pomppasimme taxiin palataksemme Annikaa ja Kirsiä noutamaan. Hyvä niin, sillä tytöt olivatkin meitä odotellessaan joutuneet tavaroineen keskelle mielenosoitusta, mikä oli heistä ilmeisesti aivan hieman kuumottavaa.

Muutama bussinodottelutunti oli meille kaikille kultaista aikaa, sillä saimme taas iskeä hampaamme ihanaan kinkkiruokaan. Oi, onnea Mongolian jälkeen!

Bussivalintammekin osoittautui mitä mainioimmaksi:

Pimeässä taxissa ei varmasti oltaisi saatu omaa sänkyputkiloa;)

Maisematkin olivat… mielenkiintoiset.

Niinikään mielenkiintoisena pidimme arvuutteluleikkiä, jonka päämääränä oli keksiä milloin saapuisimme Pekingiin. Asiaa kuskilta ja matkustajilta kyseltyämme saimme kokoon seuraavat vastaukset: 03.00, 04.00, 05.00, 11.00, 15.00 ja 15.15. Selvä homma!

Perillehän me tietysti saavuttiin kahdelta aamuyöllä. Se ei silloin herättänyt meissä kauheasti riemua, sillä meitä ei tokikaan tiputettu bussiasemalle vaan keskelle jotain mystistä Etelä-Pekingiläistä kadunkulmaa. Siellä me sitten rauhallisina pohdiskeltiin, että millä konstilla sitä mahdollisesti pääsisi hostellille ilman mitään käsitystä kuinka kaukana se mahdollisesti sijaitsi. Lopulta Kirsi ja Kalle hyppäsivät ensimmäiseen taxiin ja minä ja Annika jäätiin kyttäämään seuraavaa. Sellaisia vain ei kovin tiuhaan kyseisenä aamuyön tuntina pitkin meidän mysteerikatua kiitänyt. Siinä kadunvarressa nököttäessäni sain tietenkin pimeän taxikuskin niskaani, joka ystävällisesti tarjosi kyytiä vaatimattomaan 90 euron hintaan. Kun vihaisena tiuskasin, että voin maksaa 5 euroa (päästäkseni tyypistä eroon), innostuikin veikkonen tarjouskilvasta ja lopulta löysimme itsemme auton takapenkiltä 7 euron sopimuksella varustuneena. Itseasiassa se olikin sen arvoista: oikea taxi olisi kustantanut vain reilun euron vähemmän.

Kun lopulta sekopäisestä väsymyksestä huolimatta löysimme taas kaikki toisemme hostellikadun kulmasta, oli ohjelmassa seuraavat neuvottelut. Koska emme olleet tienneet tarkkaa Pekingiin saapumisajankohtaamme, olimme tietenkin varanneet hostellimmekin vasta seuraavalle yölle. Onneksi Kallen mainiot kiinan kielen lahjat johtivat hostellin pitäjät tarjoamaan meillen ensin yhtä sänkyä ensimmäiselle yölle, sitten kahta ja lopulta portti aukenikin neljän hengen huoneeseen, missä saimme yöpyä koko viikon. Pikasuihkujen jälkeen hyppäsimme kaikki enemmän tai vähemmän ikionnellisina mukaviin, leveisiin ja puhtaisiin kiinalaisvuoteisiimme!

Heräily iltapäivällä tuntui tosi mainiolta, sillä vihdoin olimme jo niin lähellä matkan määränpäätä, että mihinkään ei ollut enää kiire. Niinpä käytimme viikon mihin huvitti: ruokailuun, karaokeiluun, harhailuun, puistoiluun, yöelämäilyyn ja pienimuotoiseen opiskeluun.

Kotoisasta olostani Pekingissä kertonee se, että kameraa on tullut raahattua mukana yllättävän vähän. Niinpä kaikki seuraavana esiintyvät otokset onkin räpsitty kännykkääni kuvauskoneena käyttäen.

Ensimmäiset kiinakynnet.

Innokasta opin tien tallailua teepuodissa.

Yksi kymmenestä saman illan aikana testaamastamme yökerhosta.

Monivaiheinen teppanyaki-iltamme!

Pakollinen kyläily Pekingin ensimmäisen asuinalueeni puistossa. Vanhan kotini viereen on kohonnut yllättävä valkoinen palloikkunarakennus.

Yllättävä ikkuna the Bank of Chinassa.

Äkkiä saapuikin yhtäkkiäyllättäen päivä, jolloin meidän kaikkien oli aika raahata itsemme ja kamppeemme omille yliopistoillemme. Itselläni ja Kallella oli tiedossa myös rekisteröintipäivä. Rekisteröintihässäkässä meni kaikki hyvinkin sujuvasti ja järkevästi.

Rekisteröintihalli.

Ainoa takapakki oli, että oma terveysselvitykseni ei kerralla kelvannut, sillä YTHS ei ollut tullut antaneeksi yhden verikokeen negatiivista tulosta erillisellä paperilla (mikä oli sikäli rasittavaa, että kaikkia lippulappusia Suomessa vaatiessani en todellakaan tajunnut, että osa tuloksista kaikesta huolimatta jätettäisiin printtaamatta). No, onneksi kaikki muu onnistui ja hylätyn terveystodistuksen seuraukseksi osoittautui vain ylimääräinen keikka sairaalaan vähän lisää verta vuodattamaan. Matkan plussiksi katsoin mahdollisuuden tutustua muihin yhtä tumpeloihin vaihtareihin. Esimerksi Natasha, Sasha ja Masha olivat keksineet palauttaa omat todistuksensa vain venäjän kielisinä, mistä yliopistomme virkailijat eivät olleet varsinaisesti ilahtuneet.

Lisäksi olemme käyneet muutamassa infotilaisuudessa. Niiden tuoksinassa selvisi faktoja kiinan byrokratiasolmuista sekä jaettiin varoituksen sanoja.

”Do not addict in the alcohol”. Kuvassa nähtävissä before ja after: kaunis tyttö qingdao-oluen kera ja seuraavaksi verinen länkkäri viinapullojen keskellä. Samaisella luennolla meille esiteltiin myös valokuvia rekkojen runnomista moottoripyöräilijöistä ja kehotettiin olemaan varuillaan liikenteessä.

Muuten ensimmäinen viikko on ollut yllättävän epäsosiaalinen. Pienen ruotsalaisen huonekämppikseni lisäksi törmäämme muihin vaihtareihin vain satunnaisesti ja varsinaisia bondaustilaisuuksia on tullut vähemmänlaisesti. Meiltä on Kallen kanssa ilmeisesti mennyt oleellisesti ohi jokin kohta tervetulopaketista, sillä mitään kutsuja Kiinan muurille tai kiellettyyn kaupunkiin ei ole tippunut, vaikka vastaavat kierrokset kyllä kuuluvat jokaisen itseään kunnioittavan kiinalaisen yliopiston orientointitarjontaan. Siispä ollaan tähän asti nöhverösti jatkettu hengailua omalla porukalla. No ei se mitään, ehkä me saadaan uusia kavereita sitten kun luennot alkaa.

Luennoista puheen ollen: ne alkaa ihan kohta! Kiinan tasokokeen upeudesta saimme nauttia viime torstaina ja voi sentään, miten hyvin se allekirjoittaneelta menikään! Voin paljastaa, etten ikinä eläissäni ole lotonnut missään kokeessa yhtä antaumuksella ja ABCD-vastaussarjoihin piirtyikin ABBA jos toinenkin. En ihan ymmärrä mikä idea tasokokeen oli olla niin haastava, että keskitason opiskelijat tippuivat kelkasta vain paperia vilkaisemalla, mutta ei kai kaikkea tarvitse ymmärtää.

Kokeen tuloksia ei onneksi joutunut kauaa odottelemaan, vaan jo seuraavana aamuna selvisi, että arvausurakkani oli avannut tien intermediate-tason kiinan tunneille. Olen tulokseen todella tyytyväinen, sillä neuvottelin itselleni paikan vielä korkeampaan keskiryhmään, joka kyllä oppikirjoista päätellen voi olla itselleni jo aika haastavaakin. Tuleepa ainakin opiskeltua! Keväällä olisi sitten tiedossa advanced level (mikäli en sitä ennen sorru opin tiellä), mitä en enää pidä minään mikkihiirijuttuna:)

Eli tässä sitä nyt ollaan! Kiinan opiskelu jyrää vapaa-aikani ja varmasti osan mielenterveyttäni alleen heti maanantaista lähtien, mutta odotan sitä ihan hyvillä mielin. Lisää kuulumisia tiedossa heti kun jotain päivittämisen arvoista tapahtuu.