Syksyn aikana olen matkustellut Kiinan sisällä hävyttömän vähän. Yritin epätoivoisesti korjailla asiaa lähtemällä pienen kynnyksen päivämatkalle Tianjiniin muutaman kanssatoverin kera.
Periltä löytyi sitten kanoja.
Mikä ei tietenkään ole koko totuus kaupungista. Tianjin on noin 12 miljoonan asukkaan tärkeä suurkaupunki suurinpiirtein 40 junamatkaminuutin päässä Pekingistä.
Saavuimme siis itsekin kirpeässä pakkassäässä paikalle junailemalla ja löysimme heti aseman viereltä jäätyneen joen, jossa kiinalaiset harjoittivat talviaktiviteetteja.
Meno oli meidän silmään niin älyttömän näköistä, että sitä piti tietysti itsekin heti saada kokeilla. Hauskaa oli! Erityisen mielenkiintoista oli hollantilaisen kaverini Marten riemu. Kuulemma alankomaalaiset menevät aina sekaisin innosta jäätä nähdessään. Perusteluja moiselle käytökselle hän ei esittänyt.
Jäältä selvittyämme polkumme johti Tianjinin pääkauppakadulle (mistä löysimme ruokaa), mikä puolestaan päätyi suureen kirkkoon.
Kirkossa oli yllättävän harras tunnelma ja kiinalaiset uskon sanat pylväisiin ripusteltuna toivat vaihtelua Euroopassa tutuiksi käyneisiin kirkkovisiitteihin.
Sattuipa vielä niin, että nuori ja kaunis kihlapari oli päättänyt astua avioliittoon juuri kun olimme poistumassa kirkosta. Paikalle pinkoi läjäpäin kuokkavieraita häitä seuraamaan ja kuvia morsiamesta räpsittiin joka suunnalta.
Kirkon jälkeen alkoi suuri Tianjinin vaellus kohti kaupungin kulttuurikatua. Kävely oli mielestäni päivän parasta antia, sillä vaikka katukuva ei kaikkialta silmiä hivelevän kaunis tai erikoinen ollutkaan, oli se silti toisenlainen kuin Pekingissä ja vaihtelu tuntui hyvältä.
Löysimme kulttuurikadun. Kesäaikaan vilinä paikalla lienee aikamoinen, nyt saimme pitää koko kadun lähes omanamme.
Kulttuurikadun portti ja takana nousevat asuinrakennukset.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös päivänvalo Tianjinissä. Aika hiippailla kotiin Pekingiin.
Pekingissä Kalle oli taas spotannut kiinnostavan keikan, jota muu porukka oli yrittänyt jo meidän Tianjin päivän iltana käydä katsomassa, mutta liput olivat loppuun myydyt. Näinpä sain mahdollisuuden päätyä itsekin mukaan uusintayritykselle seuraavan illan keikkaa katsomaan.
逃跑计划 eli Escape plan oli illan pääesiintyjä. Vaikka kukaan meistä ei ollut aiemmin kuullut koko bändistä, saati sen musiikkia, oli keikka ainakin omasta mielestäni todella kivaa kuultavaa ja yleisön hyvä meininki tarttuvaa.
Väki kuin pipo oli vaivautunut paikalle.
Loppua kohden itse artisti tahtoi tietysti loikata yleisöön, missä hän sitten muutaman tovin palloili.
Nyt olisi tavoitteena enää löytää Escape planin musiikkia jostain lisää kuunneltavaksi. Toistaiseksi olen törmäillyt netissä vain vesiperiin, mutta ehkä vielä joskus sokea kana onnistuu…
Uutta vuotta vastaanotettiin uudessa kodissamme Torakkalinnassa. Bileiden suosio oli aika yllättävä, kun kiinalaisia opiskelijatyttöjä saapui paikalle reilu kymmenen, erilaisia opiskelijatovereita epämääräinen joukkio ja lopulta myös kasa tunnettuja ja tuntemattomia Pekingiin eri tavoilla päätyneitä suomalaisia.
Uusi vuosi!! Pian sen jälkeen olikin pakko siirtyä juhlimaan muualle, kun poliisit olivat sellaista käyneet vienosti ehdottamassa jo vanhan vuoden puolella. Sympaattisia kyybeleitä oven takana tosiaan kävikin, he olivat silmin nähden pahoillaan jouduttuaan häiritsemän juhlintaamme. Lupasimme kaikki pyhästi olla vähän hiljempaa sekä sulkea ikkunat (? poliisien ratkaisuehdotus meluongelmaan) ja poliisisedät toivottelivat hyvää uutta vuotta vielä rappukäytävästä.
Loppuillan toilailut olivat taattua kiinabileiltailua, jotka päättyivät päälleni laskeutuneen kirouksen mukaan tappelemaan sulkeutumassa olevan karaokepaikan tiskille. Sisään ei millään hammasten kiristelyllä päästy ja ilta loppui kehä kolmosen varrella taxien tuulilaseihin hyppimällä kylmyyden ajettua itsesuojeluvaston pois päästä.
Uusi vuosi alkoi kodissa syntyneiden tuhojen korjailulla ja keuhkokuumeeseen sairastumisella.
Viime viikko on siis kulunut erilaisia kuumehouruja katsellessa ja sairaalassa juoksemalla. Ikävä kyllä Annikakin sai saman taudin, joten ollaan siis yhdessä maattu sairaina kämppämme pohjalla ja eletty läpi Torakkalinnan vammaisten asukkaiden tarua. Tsemppiä on tullut joka puolelta ja erityisen paljon mieltä on lämittänyt pienen japanilaisen kaverini kantama huoli ravintoni terveellisyydestä ja opettajien käsky olla huolimatta loppukokeista (joiden piti olla tällä viikolla) ja keskittyä täysillä vain paranemiseen.
Huomenna on synttärit ja olen päättänyt olla sen verran tolpillani, että pääsen ulos kotoa ja syömään thaikkuruokaa.
Loppukevennys: ennen Escape planin keikkaa mentiin syömään hot pottia. Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa saatiin homma menemään kunnolla päin pöpelikköä; padasta löytyi mitä niljaisempia luukanan paloja ja ruokahalu katosi kaikilla kuin Mongolian lakeuksilla ikään. Lopulta Kalle ilahdutti kaikkia kalastamalla esille ex-kanan pään. pot pot.
Loppukevennys 2: kokonaiset kanat eivät enää jätä meitä rauhaan. Annikan ihana kalmikyalainen ystävä toi sairastaloomme ruokaa eilen, kun olimme esittäneet toiveen tehdä kanakeittoa. Ja sieltä kauppakassistahan meitä sitten tapitti pieni kananraato, niin kanakeittoa Kalmikyassakin tehdään! Koska elämä on ollut vähän yksitoikkoista viimeaikoina, tipun valmistus liian pienessä padassa ja syötävien osien loppuperkaus tuntui jotenkin loputtoman huvittavalta, vaikka en enää oikein osaa sanoa mikä siinä kattilasta sojottavassa linnun päässä nyt niin hassua oli.
Kuinka ollakaan, thaikkuasuihin sonnustautuneet tarjoilijalaulajat hiipivät suoraan pöytäämme ja kaappasivat syntymäpäivätytön ja tietysti pöydän ainoan miehen keskelle ravintolaa tanssimaan. Se oli kyllä ansaittu karman kosto Kallelle, jonka ansiosta henkilökunta ylipäänsä tiesi synttärijuhlistamme ja hyökkäsi siis kimppuumme.
李燕娜 matkassa 