Uusin kotini ja muita kujeita

Odottakaahan, rauhoitun vähän aikaa. Bittiavaruus ja sinne katoaminen pitäisi jotenkin olla kiellettyä ja tapahtumatonta. Miksi pitää mennä niin, että kirjoitat jotain (esimerkiksi blogia) ja sitten painat enteriä vaihtaaksesi riviä. Ja sitten kaikki kuvat ja tekstit katoavat ja edellinen tallentamasi versio onkin versio vailla tekstiä. No jostain syystä maailman monien muiden virheiden lisäksi myös tämä kiusallinen bittiavaruusilmiö elää ja on voimissaan, joten ei muuta kun alusta kirjoittamaan! n-y-t nyt.

….

Aina vaan menee paremmaksi. Sama kävi uudestaan, tällä kertaa pyyhkiytyi loppupuoli jo valmiiksi kirjoittamasta tekstistä. Jos joku lukija jostain syystä käyttää WordPressiä, suosittelisin lämpimästi kirjoittamaan tekstit valmiiksi vaikka tekstinkäsittelyohjelmalla ja sitten liittämään valmiin tekstin selaimeen. Näköjään edes selaimessa tallentaminen ei säilytä tekstiä kun tiltti tulee. No onpa nyt sitten kokonaan kahteen kertaan mietititty postaus kun harjoitteluversiot pyyhitään ystävällisesti olemattomiin!

Selvä, höyryt päästetty, nyt terveisiä Pekingistä. Säät ovat olleet ihanat! Siitä syystä varmaan myös nallet ovat rientäneet siitä osaltaan nauttimaan, kuvan pörrötoveri löytyi naapurikadulta.

Muita säistä nauttijoita saapui Pekingiin esimerkiksi Japanista (Korean kautta jos tarkkoja ollaan). Eli opiskelukaverini Annika saapui noin viikoksi Pekingin elämää piristämään elokuun alkupuolella. Tässä kuvassa tervetullut vieras, kaunis auringinlasku sekä ohikulkijaan yllättyneen katseen luonut paikallinen kalastaja.

Muita hauskoja käänteitä vierailun aikana oli mm. yön pimeydestä saapunut kadonnut Veli. Olimme Annikan kanssa kaikessa rauhassa kotosalla virvokkeita illan pimetessä nauttimassa, kun oveen kävi kolkutus. S. oli vielä jossain omilla teillään ja ihmettelin että kuka meidän matalaan majaan siihen aikaan halusi saapua. Kävin kurkistamassa oven taakse ja siellä törötti hermostuneenoloinen nuori mies joka sopersi pienellä äänellä ”Hello, I am Song Ping´s brother.” Olin kerrankin välkyllä päällä ja nopeasti päätelemällä arvelin ovelle ilmestyneen herran olevan S:n Espanjan pikkuserkku. Yleensä kyseistä henkilöä kutsutaan läheisen suhteen vuoksi serkuksi, mutta välillä näköjään myös veljeksi. Kutsuin sitten veljen käymään peremmälle ja ottamaan kaljaa. Annika oli vähän hämillään, koska vaihdoimme ovella pari sanaa kiinaksi, jolloin suomalaiselle ystävällemme jäi keskustelusta käteen vain veli-osuus. Teorioita vuosia sitten savuna ilmaan haihtuneesta veljestä joka viimein löytää takaisin perheensä luo ehti ilmeisesti muotoutua Annikan pääkopassa jo muutamia.

S:kin saapui parinkymmenen minuutin perästä paikalle ja sitten alkoivat juhlat veljen kunniaksi. Baijiulta ei vältytty, mutta onneksi sitä ei tarvinnut ihan kauheasti juoda.

Muita välttämättömiä kokemuksia Pekingissä oli tietysti myös vierailu teppaynakissa eli ihanassa japanilaisessa grilliravintolassa. Näytimme Annikalle miten asiat siellä tulee hoitaa eli kökötimme pöydässä itsepintaisesti niin kauan että asiaankuuluvaa henkilökuntaa alkoi tulla meitä ulos ajamaan riittävillä maanittelutaidoilla varustettuna.

Kuten mainittu, säät olivat upeat. Yksi makea auringonlasku käytiin tsekkaamassa eräältä kattoterassilta kielletyn kaupingin kupeesta.

Ja niin nopeasti vierähti viikko ja jo oli aika lähettää Annika matkoihinsa. Kiitos positiiviselle vieraalle viikon piristämisestä!

Annika lähdettyä pääsin itse taas sukuloimaan. S:n täti (tai siis isänsä serkku, kadonneen veljen äiti) oli laittanut pöydän koreaksi! Kuvassa myös samaisen tädin yliopistoaikainen ystävä, joka ei päässyt paparazia karkuun vaikka myöhemmin sainkin sitten kuulla että kuulemma vain ruokaa pitäisi kuvata, ei ihmisiä.. : (

Ja lopulta vielä yksi otos hämmästyttävän kirkkaasta ilmasta! Näin ihanan kirkasta taivasta ei Pekingissä näe joka päivä, on kyllä ollut aivan upeaa.

Aika siirtyä kotiin. Muutin siis S:n nurkkiin aikalailla Pekingin maantieteellisen keskustan tuntumaan (kielletty kaupunki on kodistamme muutama kilometriä etelään).

Uuden suomalaisen asukkaan läsnäolon saattaa joku näkymästä aistia. Rovion lahjoittamat Angry Birdsit alkavat olla jo iäkkäitä, viime vaihdon peruja. 

Olohuoneen lisäksi asunnossa on keittiö, wc ja ”vierashuone”. Vierashuone on aika prikuulleen sinne solahtavan ilmapatjan kokoinen ja toistaiseksi sitä on testannut kaksi Annikaa. Kun paikalla ei ole yhtään Annikaa, on huoneeseen kertynyt muunlaista sisältöä kuten vaatetanko ja vakuuttava työpöytä ynnä muuta rojua.

Keittiö on vasta remontoitu ja vaikka sain aiemmin kesällä pienen känkkäränkkäkohtauksen kaappien väristä, niin pakko  myöntää että ihan kivalta lopputulos mielestäni näyttää. Keittiöön sopii juuri ja juuri kaksi ihmistä kokkailemaan ja ruoanlaittoa onkin tullut harrastattua ihan kiitettävästi.

Siitä saa kiittää myös S:n vanhempia. Eräänä päivänä kotiin palatessa asunnosta löytyi merkkejä ulkopuolisen tahon vierailusta. Ovet olivat mystisesti sulkeutuneet ja roskakorin sisältö kadonnut muille maille. Epäillyshän siitä heräsi ja kurkistin jääkaappiin. Se oli täyttynyt erilaisista vihanneksista. Muutama vihannes oli päätynyt myös makoilemaan keittiön lattialle. Kyseessähän olivat aidot pekingiläiset luomukasvikset! S:n isä on vanhoilla päivillään innostunut puutarhan hoidosta ja perustanut työpaikkansa kylkeen vihannesmaan. Sieltä on nyt noussut niin tomaattia, munakoisoa kuin papujakin. Ne sitten ystävällisesti tuotiin meidän jääkaappiimme josta olemme niitä parhaamme mukaan yrittäneet siitä lähtien syödä pois. Itseasiassa myös aiempi kuva sukuillallisen antimista pitää sisällään aika kasan samaisia Pekingin luomutuotteita.

Käynti kotiin, perimmäinen ovi aukeaa asuntoomme.

Huomasin päivänä eräänä että sisäpiha on katettu viinirypäleköynnöksin.

Sisäpihalle olen tökännyt myös tämän pikkuvempeleen asustamaan. Toteutin viime vaihdon aikaisen suunnitelmani ja menin ostamaan sähkömopon. Nykyään uskallan soljua Pekingin liikenteen mukana ilman että olen täysin paniikissa joka hetki. Alussa en siis ollut erityisen itsevarma eikä tilannetta lainkaan auttanut se että olin ensimmäisenä päivänä onnistunut jo törmäämään pihaporttiin ja littaamaan jollain konstilla samassa tohina jalkanikin vähän verille. Naapurien valvovien silmien alla, kuinkas muuten. Jo ilman porttiin törmäilyäkin olin päättänyt että ilman kypärää en paljoa pyörän selkään ole nousemassa.

Ajattelin nimetä pyörän Kafeiksi eli kahviksi. Kafeilla pääsee yliopistolle ja töihin noin puolessa tunnissa ja vastaavasti yliopistolta töihin tunnissa (sijaitsevat näppärästi täsmälleen vastakkaisilla puolilla kaupunkia). Aikaa matkantekoon kuluu siis etenkin yliopistolle mennessä huomattavasti vähemmän kuin jos kököttäisin metrossa ja vaeltelisin metroasemalta luokkahuoneeseen jalan. Ainoa harmin aiheeni on, että en voi tietenkään mopon selässä oikein käyttää aikaa opiskeluun toisin kuin metrossa. Pohdin josko viitsisin kuunnella ChinesePodeja, mutta epäilen terveyteni kannalta olevan edullisempaa käyttää korviani ympäröivän liikenteen havainnointiin.

Takaisin asuntoon! Sängynpäädyn päältä pääsee kiipeämään katolle ja olemmekin käyneet siellä tähtiä tarkkailemassa muutamana iltana. Mikä parasta tähtien lisäksi katolta löytyi kissaperhe.

Perheeseen kuuluu äiti ja kaksi pikkukissaa ja ne asuvat ilmeisesti rojukasassa juuri meidän katolla. Annettiin niille salaa vähän nakkia.

Kissa tarkkailee kattoikkunasta.

Siinäpä tärkeimmät kotiin liittyvät kertomiset! Sitten voisin vielä nopeasti kuitata yliopistokuulumiset. Olen nyt rekisteröitynyt yliopistolle ja käynyt testauttamassa kiinan kielen tasoni. Rekisteröityminen oli klassinen kiinalaisen organisoinnin aiheuttaman katastrofin malliesimerkki. Kovasti piti jonotella, kukaan ei tosin tiennyt mihin ja mitä varten. Jossain vaiheessa alkurekisteröinnin tehtyäni ja tunnin seuraavassa jonossa notkuttuani lähelle tuli yliopiston työntekijä joka alkoi udella mitä varten me jonotamme, tarvitsemmeko kämpän vai haluammeko rekisteröidä vanhan huoneen. Kävi ilmi että valtavassa jonossa oli molmepia tapauksia. ”Hyvä, siinä tapauksessa huoneen tarvitsevat oikealle ja muut vasemmalle”. Harmi vain että satapäisestä laumasta ehkä 90 % ei kuullut tai ymmärtänyt ohjetta. Seuraus oli tietenkin jonomuodostelman täysi räjähdys kun kaikki katsoivat parhaaksi yksinkertaisesti sulloutua mahdollisimman vauhdikkaasti kohti mitä tahansa mielekkäänoloista kohdetta. Siinä ei yliopiston työntekijän ”jonottakaa, jonottakaa!” huudot enää paljon auttaneet.

Itse vanhana tekijänä sujahdin kuin sujahdinkin suoraan tiskille ja sain stipendihuoneeni (kahden hengen vessaton dormi, suunnittelen asuvani siellä muutamn yön viikossa aamukahdeksan luentoja vastaisina öinä). Muutoin paperini heitettiin tiskiltä eteenpäin seuraavan yliopiston virkailijan läppärin näppäimistölle. Kysyin että mitäs nyt tapahtuu. ”Odota vähän” No, niinpä odotettiin, papereita laitettiin läppärille lisää, oman nivaskani päälle ja alle. Tarkkailin tilannetta ja huomasin että seuraavaksi kirjoiteltiin jotain kuittipapereita ja sitten siirryttiin maksamaan. Epäillys heräsi ja kysyin että pitääkö myös stipendiopiskelijoiden saada näitä kuittipapereita. ”Aa, ei pidä” Noniin, kiitos paljon, ymmärrän hyvin ettei tätä asiaa tullut mieleen selvittää siinä vaiheessa kun stipenditodistustani tarkkailtiin. Sain kunnian kaivaa itse paperini takaisin jostain nivaskojen keskeltä ja poistua paikalta.

Edellisessä postauksessa hermoilemani residence permit- hakemus on muuten vetämässä ja kaikki näyttää hyvältä. Sain yliopistolta osakseni pilkkaa, koska hoidin asiaa kuulemma melko myöhässä. Mielestäni se oli aika paksua puhetta siinä vaiheessa kun olin kohta kolme viikkoa yrittänyt ruinata yliopistolta tietoa miten tilanteessa pitäisi toimia saaden erittäin olematonta tukea: puhelimessa sanottiin että ei tarvitse tehdä mitään (en uskonut) ja sähköpostissa tiedusteluihini permitin hakuprosessiin tuli vastaukseksi 10 merkkiä jotka olivat sairaalan osoite (tämähän varmaan esimerkiksi ensikertalaiselle vaihto-opiskelijalle riittäisi hyvin selvittämään että kyseiseen sairaalaan täytyy mennä tekemään virallinen terveystarkastus). Kun lopulta olin paikalla yliopistolla kaikki tarvittavat paperit mukanani kaksi päivää ennen määräajan umpeutumista, oli mielestäni vaihtokoordinaattoreilta asiatonta alkaa siinä hihittelemään että jaahas, ollaanpa sitä myöhään liikkeellä!

Hyvä, nyt voisin varmaan taas rajoittaa kitinääni ja siirtyä eteenpäin. Kävin siis myös yliopiston tasotesteissä, olen varovaisen optimistinen että pääsisin sopivan tasoiseen ryhmään. Asia selviää sunnuntaina, yritän olla ennen sitä turhia murehtimatta.

Vielä loppukevennys. Tätä kuvaa ei ole otettu karaokekopissa vaan vieressäni istuvan tytön kotoa. Hän asuu yhdessä poikaystävänsä Yangyangin kanssa Yangyangin vanhempien omistamassa asunnossa. Asunto on juuri kunnostettu nuorta paria varten katosta lattiaan. Poikaystävä ilmoitti että ei ole kiinnostunut sisustuksesta joten antoi tyttöystävän päättää kaikesta. Tässä sitten lopputulos.

ps. Lisäsin sivupalkkiin mahdollisuuden tilata tämä blogi sähköpostiin eli ehkä ne kaverini jotka tykkäävät lueskella näitä juttujani voivat tilata notifikaation sähköpostiinsa. Itse en tästä lähtien varmaan ainakaan kovin usein uusien postausten kohdalla Facebookista asiasta huutele.